Otto Honkaheimo on puolustaja, joka ei ehtinyt voittaa urallaan mitään suurta yksittäistä palkintoa.

Suurelle yleisölle nimi ei sano välttämättä paljoa. 600 liigapelin aikana hyvä yleispakki on ehtinyt olla monessa mukana – kasvattiseura Lukon ohella puolustaja ehti edustaa KalPaa, HPK:ta, HIFK:ta ja Sportia.

Vaikka vyölle tuli myös kaksi ottelua Leijonissa, voi Honkaheimo listata kliseisen fraasin mukaisesti lajin tuntemattomien suuruuksien joukkoon. Puolustaja harvemmin loisti kaukalossa, mutta oli joukkueelleen monipuolisuutensa ansiosta kaikki kaikessa.

Vaikka Honkaheimon urasta ei saa lööppejä väännettyä, jättää pakki taaksensa hienon perinnön, joka näkyy ennen kaikkea paikallistasolla Raumalla. Itse muistan Lukko-kasvatin hyvin heti toimittajanurani alkuvaiheilta syksyltä 2011.

Syyskuinen SaiPa-nyhjäys oli koko elämäni ensimmäinen työkeikka jääkiekkopelissä. Muistan vieläkin tarkkaan, kuinka kämmenet hikosivat. Mitä pelaajalta kannattaa kysyä? Kuinka kauan kiekkotähtiä voi haastatella pelin jälkeen? Meneekö juttuvuoro pilalle, jos pelaajilla on kiire saunavuorolle?

Omaan ammatilliseen identiteettiini liittyi jälkikäteen mietittynä koomisen paljon epävarmuutta. Honkaheimosta paljastui haastateltava, jonka epävarmuus oli heti nollassa. Edessäni seisoi jo tuolloin piinkova ammattilainen, joka kertoi rehellisesti, miten vaisu lauantai-illan peli sujui.

En muista lainkaan, mitä ihmettä silloin kirjoitin. Pakin itsevarmuus ja kyky luonnehtia oma ammatillinen panos jäivät heti mieleen.

Honkaheimosta muodostui vuosien varrella Lukon kantava voima SM-liigassa. Kun rikas seura konttasi illasta toiseen, jäi pakki valtakunnallisen median kiinnostuksen ulkopuolelle. Raumalla Honkaheimo joutui usein kovaan paikkaan: tappioputkien keskellä kapteeni oli usein se pelaaja, jota grillattiin vaikeuksista.

Kiekkohullussa kaupungissa paikallismedia elää jääkiekosta. Sen myötä kirjoittelu oli runsasta, intohimoista ja usein jopa todella kriittistä. Sen myötä oli ihailtavaa seurata Honkaheimon ammattimaisuutta. Kapteeni ei selitellyt, mutta kertoi kärsivällisesti pelistä toiseen, miksi homma ei toimi.

 

 

Kuva: Juha Tamminen.

Ihmisen on helppo olla mukava ja ammattimainen, kun elämä sujuu. Vasta vaikeuksien hetkellä todellinen luonne joutuu puntariin. Honkaheimon ammattimaisuus sekä kaukalossa että sen ulkopuolella jäi vuosien aikana paremmin mieleen kuin yksikään upea läpisyöttö tai kova taklaus.

Ammattimaisuus on piirre, jota harvoin kehutaan. Se on ominaisuus, joka koetaan usein itsestäänselvyydeksi, vaikka huippu-urheilukin on lopulta inhimillistä tekemistä. Ei ole sattumaa, että Honkaheimo muistetaan pakkina, joka sai omasta potentiaalistaan kaiken mahdollisen irti. Työjuhtaa pystyi kritisoimaan yksittäisistä syötöistä tai ratkaisuista – kapteeni onnistui illasta toiseen jättämään aina kaiken kaukaloon.

Muistaako Lukko?

Tässä riittää Lukko-johdolle haastetta. Miten pitää huoli, että Honkaheimon kaltaisten työjuhtien perintö säilyy myös tuleville sukupolville? Ammattimaisuus on sana, jota on helppo opettaa teoreettisella tasolla. Vasta käytännön esikuvat tuovat sanalle kunnolla katetta.

Honkaheimon peliura päättyi maanantaina jo 32-vuotiaana. Pakki voi silti hyvällä mielellä katsoa taakseen. Yksittäisten kausien, tilastojen, voittojen ja tappioiden taakse jää perintö, joka on itsessään arvokas. Kaikkea menestystä ei voi mitata palkinnoissa.

Lue myös: Yli 600 SM-liigapelin suomalaiskonkari lopettaa uransa – kirjoitti tunteikkaat hyvästit

Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo

Aiheet Liiga Lukko Näkökulmat Otto Honkaheimo Pääuutiset