Itseluottamus nousussa – saako Jokerien mainio iskukyky KHL:ssä jatkoa? ”Aina hauska tehdä maaleja”

Jokerien KHL:n alkukauden menestyksen yksi tukipilareista on ollut kuuma nelosketju Marko Anttila – Mika Niemi – Antti Pihlström. Pelaajat pitävät kuitenkin jalat tukevasti maassa, sillä kausi jatkuu tänään Suomen aikaa jo puolen päivän jälkeen pelattavalla Amur Habarovsk -ottelulla.
– Kova sarja. Kaikki on hyviä vastuksia, ei yhtään helppoa peliä, Jokerien pirteän nelosketjun sentteri Niemi muistutti joukkueen Youtube-kanavan haastattelussa.
Kommenteista pystyy päättelemään sen, että pelaajilla itseluottamus on kasvussa. Pihlström painoi Kunlunia vastaan lauantaina kauden ensimmäiset maalinsa, Anttila puolestaan on nakuttanut jo tehot 3+1.
– Vähän meinasi apina tulla selkään. Sellaisia paikkoja ollut, eikä saanut millään sisään. Nyt meni, Pihlström iloitsi.
– Yritetään pelata samallalailla, on aina hauska tehdä maaleja. Yritetään saada painetta ja laukauksia sinne päätyyn, vaikka siellä aika hyvä suomalainen veskari on, Anttila puolestaan sanoi viitaten Amurin maalivahti Juha Metsolaan.
Maanantaipäivän ottelua isännöivä Habarovsk on itäisessä konferenssissa kymmenentenä ja Jokerit lännessä viidentenä.
Joukkueiden jokainen keskinäinen kamppailu KHL:n historian saatossa on päättynyt joko koti- tai vierasvoittoon numeroin 3-2. Jokerit on voittanut viidestä pelistä neljä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Ilves selvisi kuilun partaalta SM-liigan välierissä
- Sensaatio oli todella lähellä – Lukko nousi vielä taistelemaan finaalipaikasta
- Leijonille revanssi Tre Kronorista – Emil Larmilta vahva näyttö
- Nuorten Leijonien mestarivalmentaja sai ison palkinnon Pohjois-Amerikassa
- Liiga-seurassa ovi käy – seitsemän pelaaja lähtee!
- I-P: Sportilta kova ratkaisu Topi Rönnin suhteen!
- Jesse Puljujärvi sai pelikieltoa NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonille kolme uutta NHL-vahvistusta MM-kisoihin!
- Liigakarsinnat ohi! Pelicans nollasi taas Jokerit – sarjapaikka varmistui
- Liiga-seura vahvistuu – kiinnitti NHL-legendan pojan!
- Kohupelaaja Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- LS: SaiPa ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistehirmun!
- HIFK menettää yhteistyökumppaninsa – syynä epäasiallinen käytös
- IS: Topi Rönnin kohdalla harkitaan radikaalia ratkaisua!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa
- I-P: Sportilta kova ratkaisu Topi Rönnin suhteen!
- Lähde: SHL-mestari siirtyy Liigaan!
- Toimittaja: Yhdysvaltalainen pistelinko siirtyy Suomeen: ”Potentiaalinen tähti”
- MTV: HIFK:lta melkoinen shokkipäätös!
- Siirtopommi! Tapparan urheilupomo loikkaa toiseen Liiga-seuraan