Nuori NHL-apu sekoittaa Leijonien maalivahtipalettia – valmennus ylistää tulokasta

HELSINKI. Leijonien tuorein NHL-apu Joonas Korpisalo liittyy joukkueen matkaan Tshekin EHT-turnaukseen.
Vahvistuksen myötä Leijonat jatkaa kolmella vahdilla, kun Korpisalon kanssa peliajasta taistelevat Joni Ortio ja Harri Säteri. Korpisalon liittyminen tarkoittaa sitä, ettei Juha Metsola jatka enää ryhmän matkassa.
Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki taustoittaa Leijonat.comille, että valmennus tapasi nuoren torjujan jo maaliskuussa Pohjois-Amerikassa. 22-vuotias Columbus Blue Jacketsin vahti jätti jo silloin innokkaan kuvan itsestään.
– Korpisalo on intohimoinen ja nuori tulevaisuuden maalivahti. Torjui viime kaudella 31 peliä NHL:ssä kovin ”statsein”. Tällä kaudella tuli inhottava loukkaantuminen, mutta nyt intoa täynnä, Marjamäki kertoo Leijonat.comille.
22-vuotias torjuja ei ole pelannut urallaan vielä yhtään ottelua A-maajoukkueessa. Sen sijaan vyöllä on useampi peli Pikkuleijonista sekä Nuorten Leijonien matkasta. NHL:ssä Korpisalo on torjunut tällä kaudella 14 peliä torjuntaprosentilla 90,5.
– Loistavaa, että saadaan nuorta tulevaisuuden verta mukaan. Meillä on Säteri ja Ortio touhunneet kolme viikkoa meidän kanssa hyvällä tasolla. Joten luottavainen olo on, Marjamäki summaa.
Millainen kilpailu maalivahtien kesken on ykkösvahdin paikasta?
– Kaikki tietävät pelin hengen. Aina kun pääsee tolppien väliin, on mahdollisuus antaa näyttöjä. Säteri ja Ortio ovat pelanneet vakuuttavasti. Nyt on Korpisalon paikka haastaa ja näyttää, leijonavalmentaja muotoilee.
Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- HIFK jäi tyhjin käsin – IL: Leijonalegendan ensi kauden osoite selvisi
- Kanadalle kovia vahvistuksia MM-kisoihin – 4 Nations -kaksikko mukaan
- Urheilucast: Jokerit virittelee todellista huippukaappausta!
- Urheilucast: Yllättävä Liiga-seura yrittää kaapata Henrik Haapalan!
- Jokereille paha takaisku tiistain otteluun – Pelicansille puolestaan hyviä uutisia
- Sami Vatanen palaa Liigaan!
- Raimo Helmiseltä huvittava lohkaisu Liigan maratonottelun jälkeen
- Suomalaiselle NHL-hyökkääjälle näytettiin ovea!
- Patrik Laine tiputettiin – NHL-megalupaus debytoi suomalaisen vierellä!
- Hallitsevalle maailmanmestarille ikäviä uutisia – useat kärkinimet jäävät sivuun MM-kisoista
- Lehtiväite: Ilves jäämässä nuolemaan näppejään – tähtihyökkääjää viedään toiseen seuraan!
- Urheilucast: Jokerit virittelee todellista huippukaappausta!
- Lukko kiinnitti mestarivahdin
- Urheilucast: Yllättävä Liiga-seura yrittää kaapata Henrik Haapalan!
- Patrik Laine tiputettiin – NHL-megalupaus debytoi suomalaisen vierellä!
- Sport vahvistuu maajoukkuehyökkääjällä – ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- Sami Vatanen palaa Liigaan!
- HIFK-lupaus Eemil Vinni löysi uuden seuran – siirtyy Mestikseen
- Raimo Helmiseltä huvittava lohkaisu Liigan maratonottelun jälkeen
- Atro Leppänen rustasi sopimuksen NHL:n huippuseuran kanssa!