Jukurit hankki uuden maalivahdin – haaviin tarttui myös kahden Suomen mestaruuden mies!
Mikkelin Jukurit on vahvistanut joukkuettaan maalivahti Eetu Anttilalla sekä hyökkääjä Sami Moilasella. Anttilan sopimus kattaa kaksi kautta, kun taas Moilasen sopimus on mallia 1+1.
Anttila, 24, on pelannut koko uransa TPS:n organisaatiossa, jossa hän on ollut kolme edelliskautta Liiga-joukkueen vahvuudessa. Liigassa Anttila on pelannut 40 ottelua, joista menneellä kaudella 12 torjuntaprosentilla 91,3.
– Eetu on erittäin motivoitunut, ja hänellä on kova halu ottaa seuraava steppi uralla, joten olemme todella iloisia, että saatiin Eetu Mikkeliin ja Jukureihin, Jukurien maalivahtivalmentaja Riku Helenius toteaa seuran tiedotteessa.
Moilanen, 25, palaa yhden kauden tauon jälkeen Liigaan. Kulunut kausi sujui Tanskassa Rodovre Mighty Bullsissa, jossa hän tehtaili 45 runkosarjaotteluun tehopisteet 20+15=35 sekä kahteen pudotuspeliin tehot 1+1. Ennen mennyttä kautta Moilanen pelasi viisi kautta Tapparassa, jossa hän voitti kaksi Suomen mestaruutta ja CHL:n mestaruuden.
– Sami on monipuolinen hyökkääjä, jonka ehdottomat vahvuudet ovat hyökkäysalueella. Hän saapuu Mikkeliin tekemään sitä läpimurtoa, jonka kynnyksellä hän on ollut jo useamman kauden ajan, Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen kehuu.
LUE MYÖS
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Jukka Jalonen ojensi kahteen kertaan Jesse Puljujärveä – ”Olisi pitänyt tietää”
- Suuri ennakkopaketti MM-kisojen Suomi-Sveitsi-otteluun: Mistä näet pelin, kentälliset, poissaolot ja kommentit
- Jukka Jalonen myönsi Leijonien tärisevät otteet: ”Vähän yllätyin”
- Kaikki ratkeaa tiistaina – näin Leijonien kohtalo MM-kisoissa selviää
- Lähde: Huippuseura kokoaa Leijonat-tähdet yhteen – tuorein hankinta Markus Granlund
- Tuskaista oli! Leijonat otti huipputärkeän voiton MM-kisoissa – jatkohaaveet elossa
- Näkökulma: Leijonien tuuletukset sen kertoivat – paineet joukkueen sisällä olivat ihan karmeat
- MTV: Olli Jokinen latasi mielipiteensä Konsta Heleniuksen kohtelusta: ”Täytyy muistaa, että…”
- MM-hopealeijonan ura jatkuu Ruotsissa – ensi kauden osoite selvillä
- Leijonia uhkaa MM-katastrofi – nämä ottelut määrittelevät pääseekö Suomi jatkoon
- Jymypaljastus! Aitio: HIFK kaappaamassa toisen Liiga-seuran urheilujohtajan?
- Kurinpito reagoi – Jesse Puljujärvelle sikatempun tehnyt NHL-tähti sai pelikieltoa!
- Jukka Jaloselta kova veto! Tässä ovat Leijonien ketjut Kanada-otteluun
- Leijonille karmaiseva tulos MM-kisoissa!
- Kanadan pelaajilta tuli tyly uhkaus, kun Leijonat uskalsi taklata Kanadan supertähteä
- Oho! Tappara vahvistuu Ilveksen NHL-lupauksella
- NHL-tähti sikaili rumasti MM-kisoissa – Leijonat saamassa loistouutisen?
- Sivusto: MM-kultaleijona jättää Liigan – tässä miehen uusi joukkue?
- Tappara saa kovia paluumuuttajia – ”Omat pojat palaavat”
- MM-kisoihin uusi vahvistus NHL:stä – Washington Capitalsin maalivahti mukaan turnaukseen